lauantai 22. helmikuuta 2025

Retket kummittelee mielessä

Alkaa olla sitä aikaa, että mieli haluaa tuonne luontoretkille yhä enenevässä määrin. En nyt ihan vielä, ainakaan mitään pidempiä retkiä ajatellut tehdä. 
Tuo kansikuvan louhosmonttu on yksi mieleisimmistä paikoista monesti siellä olen käynyt, mutta aina vaan mieli sinne palaa.
Tuossa kartalla, se on pienehkö sininen pläntti johon piirsin rastin. Heinolan kirkonkylässä  moottoritien reunassa.
No, jonain päivänä laitan paremmat ohjeet jos jotakin kiinnostaa.


Monttu on muodostunut aikoinaan kun moottoritietä rakennettiin Heinolan ohitse. Jyrkkäreunainen ja syvä, kirkasvetinen, kuulemani mukaan monien uskallikkojen suosima uimapaikka.






Muutama uusi, siis ihan uusi paikkakin on löytynyt. Aiemmin en edes tiennyt niiden olemassa oloa, uskoisin niiden olevan todella hyviä hyönteispaikkoja ja ties mitä. Nyt vaan iloista ja reipasta kevään odotusta. Maltetaan vielä

lauantai 1. helmikuuta 2025

Helmikuu on tullut...

 Hieman jo aurinkokin kurkisteli tänään täällä Itä-Hämeessäkin, sillä lailla vienosti vihjaten. Kevään retkiä aloin oitis suunnitella. Vieläkö jalat kantaisi pidemmänkin lenkin metsäpolkua. Treenaaminen täytyy aloittaa ainakin.
Kymijoen rantaan on kulku vienyt koko tammikuun ajan. Kohta sielläkin meno vilkastuu, kun muuttolintuja alkaa ilmestymään. Saa nähdä millainen kevät tulee, onko vielä huhtikuussa 40 cm lunta ja pakkasta.
Sorsilla on aina keväällä tuolla joella hauska leikki, ensin lennetään jonkin matkaa jokea ylöspäin ja laskeudutaan veteen ja annetaan virran viedä hurjaa vauhtia alaspäin


Puolikesyt joutsenet ovat lähes aina tuossa lähellä. Toinen emoista katosi uudenvuoden aattoiltana/yönä  Ilmeisesti rannalla ammuttujen rakettien vahingoittamana menehtynyt.
Toinen poikasista tuli aivan lähelle, emo jäi toisen kanssa vähän kauemmaksi. 


Odotellaan, että kelit sallivat metsäpoluille lähtemisen, nyt on ihan jäätikköllä.