Alkaa olla sitä aikaa, että mieli haluaa tuonne luontoretkille yhä enenevässä määrin. En nyt ihan vielä, ainakaan mitään pidempiä retkiä ajatellut tehdä.
Tuo kansikuvan louhosmonttu on yksi mieleisimmistä paikoista monesti siellä olen käynyt, mutta aina vaan mieli sinne palaa.
Tuossa kartalla, se on pienehkö sininen pläntti johon piirsin rastin. Heinolan kirkonkylässä moottoritien reunassa.
No, jonain päivänä laitan paremmat ohjeet jos jotakin kiinnostaa.
Monttu on muodostunut aikoinaan kun moottoritietä rakennettiin Heinolan ohitse. Jyrkkäreunainen ja syvä, kirkasvetinen, kuulemani mukaan monien uskallikkojen suosima uimapaikka.
Muutama uusi, siis ihan uusi paikkakin on löytynyt. Aiemmin en edes tiennyt niiden olemassa oloa, uskoisin niiden olevan todella hyviä hyönteispaikkoja ja ties mitä. Nyt vaan iloista ja reipasta kevään odotusta. Maltetaan vielä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti